sunnuntai 14. lokakuuta 2012

mätsärit 14.10


Heippa! Pienoinen tauko kertynyt taas kirjoittamisesta, sillä ei ole innostanut kirjoittaa kun ei ole uusia kuvia saanut ja mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. En ole viikolla kerennyt tekemään yhtikäs mitään.. Kotona ja kavereiden kanssa olen ollut, mutta talleilla en ole ehtinyt käymään muun muassa sen takia, että olen ollut kipeänä...


Eilen olin tokkolassa, navetassa ja vielä kerran tokkolassa. Eli siis päivällä kävin tokkolassa, jonka jälkeen menin auttamaan veskua navetassa ja sieltä menin auttamaan häntä tokkolaan tekemään iltatallia. Navetassa oli oikeastaan aika hauskaa niinkuin myös tallilla! Iltatallin jälkeen porattiin veskun kanssa skootterilla Kuusaalle, kun haettiin auto ja ajettiin takaisin Jaalaan. Vesku heitti mut sitten Ilonalle, kun menin niille yöksi.

koko tiimi :)

Tänään lähdimme siis Kouvolaan mätsäreihin. Mie pääsin esittämään Ollia ja viimeeksi olimme mätsäreissä reilu vuosi sitten Kivarissa. Nämä olivat siis meidän tokat mätsärit! Olli riehui vaa koko ajan (pyöri 24/7 ja huuti Offelle jatkuvasti), mutta kehässä vähän rauhottui. Käynti ja ravi sujui omasta mielestäni ihan ok, mutta seisottamisessa Olli vähän pyöri ja sain muutaman kerran korjata asentoa.. Meidän paria ei edes arvosteltu, koska poni oli kuulemma epäpuhdas ja saimme punaisen ruusukkeen.


Arvostelupaperissa luki tälleen (en jaksa ottaa kuvaa siitä, eikä ole mitään millä ottaa): "Hyvä rotu- ja tammaleima. Ryhdikäs ja vankka. Saisi olla suurilinjaisempi. Ilmeikäs pää. Hyvä ylälinja. Lyhyt kaula ja lautanen. Syvä runko. KTJ vennot vuohiset. MTJ kiertää käynnissä. Kiverä kinner. Tarmokas, matkaavoittava käynti. Tarmokas ravi. Varsin pulska. Hangannut jouhiaan. Hyvin esitetty."


Siinä sitten odottelimme pari tuntia varmaan ennen kuin alkoi ykköskehä, johon me menimme. Siitä putosimme, emmekä päässeet enään pidemmälle. Kuitenkin Olli oli ihan super ja sitä oli kiva esittää! :) ps. mitä tarkoittaa KTJ?

Pitäähän nyt Ollin vaavastakin kuva olla ruusukkeen kanssa :')

Kaikki kuvat ovat ottaneet Tuuli Mikkelä ja jos lisää kuvia joltain löytyy, niin ilomielin otan niitä vastaan! :)

4 kommenttia: