sunnuntai 17. helmikuuta 2013

eilispäivän hyppelyt Helkalla ja Fasulla !

Tulin eilen siis tänne Kouvolaan ja nyt kun Jenna nukkuu, niin mä pääsin rustailemaan blogia. Tulin Jennalle yhden jälkeen bussilla ja syötiin ensimmäiseksi "aamupala", tortilloja. Lähdettiin Jennan ja Hennin kanssa tallille ja otettiin ekaksi Helka ratsuksi. Laitettiin poni yhdessä kuntoon ja marssittiin kentälle. Henni alkuverkkasi ponin ja hyppäsi sillä ensiksii ja sen jälkeen mä pääsin selkään. Aluksi Helka oli mulla vähän laiska, mutta virkistyi nopeesti esteille. Helka hyppäsi hyvin, vaikka toinkin sen välillä mitä mielenkiintoisimmille paikoille. Mie hyppäsin Helkalla korkeimmillaan ~75 cm. Oli kiva päästä pitkästä aikaan pomppimaan Helkalla :) Videolla ratsastaa ensin Henni, jos te ette sitä halua katsoa niin skipatkaa suoraan kohtaan 0:21


Mä jäin loppuverkkailemaan Helkan kentälle aluksi vähän ravia tuntumalla ja sen jälkeen eteen-alas loppuravit. Sillä aikaa Jenna ja Henni lähtivät laittelemaan Fasua hyppäyskuntoon. Henni ratsasti ensin Fasulla ja sen jälkeen mie pääsin ratsaille. En viitsinyt heti lähteä hyppäämään Hennin lopetuskorkeudesta, niin Jenna laski sitä vähän. Fasu oli tosi kiva ratsastaa, mutta pirun innokas ! Välillä Fasu teki kunnon leijahyppyjä, mutta pikkuhiljaa siihen osasi varautua. Hyppäsin Fasulla korkeimmillaan ~105cm ja oli kyllä kivaa päästä pitkästä aikaa kunnolla pomppimaan ! Käytiin kävelemässä ja ravailemassa hangessa ja kentällä loppuravit. Tälläkin videolla ratsastaa ensin Henni, jos ette sitä halua katsoa niin sikpatkaa suoraan kohtaan 0:27



Fasun ratsastuksen jälkeen kävin Vikin kanssa kentällä satulan kanssa pyörähtämässä. Nyt kun Viki on ollut tosi vähäisellä liikunnalla (Ellalla on selkä niin pahasti kipeä, ettei pysty ratsastamaan), niin taivuttelin Vikiä käynnissä huolellisesti. Ei ruvettu hakemaan mitään muotoa, vaan että Viki taipuu kumpaakin suuntaan hyvin koko rungostaan. Ravissa Viki alkoi itse hakeutua rentoon muotoon ja oli muutenkin ravissa tosi hyvän tuntuinen kumpaakin suuntaan. Viki oli tosi hyvä ratsastaa ! Vikin ratsastuksen jälkeen tehtiin iltatalli ja tultiin Jennalle.

Heheh, sillä välin kun Jenna eilen kirjoitti blogia, mä katselin telkkarista putousta nauhalta. Jenna toi mulle jonkun suklaapatukan, mitä aloin syömään. Nukahdin ilmeisesti kesken patukan syömisen, koska äsken kun katsoin paitaani, niin se on ihan suklaassa xd En kyllä ennen ole nukahtanut herkkuja syödessä, mutta kertahan se on ensimmäinen :D!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti