sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

taluttajat vauhdissa

Mun kesäinto tuli ja meni. Ei mulla ole tällä hetkellä mitään intoa tehdä yhtikäs mitään. Olin tosiaan tämän koko viikon tekemässä tokkolassa työt paitsi tänään, sunnuntaina. Mä oon nyt tosi vähän Minnillä ratsastanut, viimeeksi Tiistaina. Tai no keskiviikkona vähän riimujen kanssa.. Torstaina ja Perjantaina sillä oli vapaata, koska en vain kerennyt liikuttamaan sitä.

Lauantaina Jaalassa oli kelolla pieni kevätrieha ja sinne lähdettiin Tomin kanssa. Talutettiin suurimmakseen osakseen Ilonan kanssa kahdestaan, mutta puolivälissä talutti yksi tallin hoitajista sen aikaa, että me käytiin syömässä. Talutus kesti yhdestä neljään, mutta lähdettiin vähän ennen neljää, koska ei siellä kukaan enää käyny loppuajasta. Iltapäivällä juoksutettiin Ilonan kanssa Ollia ja Minniä vapaana tarhassa. Minni oli pitkästä aikaa ihan innoissaan juoksemassa, kun sillä oli pitkästä aikaa kaveri ! Tehtiin Ollille pieni este, koska ajateltiin että se olisi muutaman kerran sen hypännyt. Päinvastoin, Olli ei mennyt esteestä yli millään, mutta Minni sen sijaan hyppi itsestään estettä vaikka en edes pyytänyt sitä hyppäämään :D Parin laukkaspurtin jälkeen yritin ottaa Minnin kiinni, että olisin sitä kävelyttänyt, mutta ei se antanut kiinni... Juoksutin vähän lisää ja sitten sain ponin kiinni.

Uusia kuviakaan ei ole, kun en oo jaksanu kuvailla tai mitään eikä ole mitään tapahtunut. Ensiviikko mulla on aika kiireinen, maanantaina työt, tiistaina kouvolaan ja maneesille Helkan kanssa, keskiviikkona Helkalla jotain kevyesti, torstaina ja perjantaina työt ja Riina tulee tokkolaan ja mie sinne, lauantaina mun vapaapäivä tai sitten Helkalle. Sunnuntaina Helkalla ja Maanantaina estekisat !


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti