keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

ei-heppajuttuja

Heipsun, tästä tulee nyt tälläinen pikainen postaus tältä päivältä eikä tämä postaus liity mitenkään hevosiin. Onko mikään niin ärsyttävää, kuin että saisi nukkua kerrankin pitkään ja herää silti seitsemältä? Ärsyttävää, kun olen sellainen, että nukahdan aikaisin ja herään aikaisin.. No, makailin vielä herättyäni vähän aikaa sängyssä ja lopulta nousin ja menin alakertaan syömään aamupalaa. Olin hetken aikaa koneella ja joskus puol 9 aloin katsomaan dvd:tä, lumikki ja metsästäjä. Leffa kesti pari tuntia ja sen jälkeen datailin hetken ja julkaisin edellisen postauksen.


Kello alkoi näyttämään jo melko paljon, joten aloin valmistelemaan itseäni lähtökuntoon. Minulla oli siis tänään yhteishaku ! Kävin tekemässä sen jossain Kouvolassa, kun mä en muistanu yhtää miten se tehää ja kun mun kone vammaa koko ajan, niin ei sitä tällä koneella oisi voinut tehdä. Ei se kuitenkaan ollut mitenkään vaikeaa tehdä. Nyt vain peukut pystyyn ;) Hain siis Asikkalaan hevosalalle, onko muita lukijoita hakenut sinne tai on siellä nyt ? Olin mummin ja vaarin kyydillä ja kun päästiin Kouvolasta lähtemään, käytiin hakemassa mun iskä Valkealasta joltain huoltsikalta, kun sen piti jättää rekka sinne karjaukseen. Valkealasta ajeltiin kohti Jaalaa ja menin Ilonalle.

Ilonalla me tehtiin ja suunniteltiin Veskun synttärilahjaa, mutta sitä mä en voi vielä näyttää koska muuten juttu menis piloille :( Mut sen voin luvata, että hieno se on ♥ ps. Ilonan blogissa on hieno arvonta ja siihen pääset TÄSTÄ linkistä ! Palkintoina on siniset shettisriimut, arnikaa ja joku harja :D



2 kommenttia:

  1. Hieno tuo kamera :o ja toi peliki ihan superupee :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on kyllä hieno kamera :D no tost peilist en hirveesti tykkää ku se läskistää jos kattoo siit keskelt :D

      Poista